|
|
|||
|
01.03.2010 - 22:52
Edellisessä postauksessa ehdin jo elätellä toiveita sairastuvan purkamisesta, mutta toisin kävi. Kun edellisestä pöpöstä toivuttiin, asteli toinen sisään. Nyt lapset alkavat olla jo kunnossa ja oma kuntokin alkaa olla kohenemassa. Toivottavasti ainakin tämän talven sairastelut olivat tässä. Käsitöitäkin on tullut tehtyä, vaikka välillä vähän verkkaisemmassa tahdissa. Toisinaan puikot ovat saaneet kyytiä senkin edestä. Tulin flunssa lohdukkeeksi tilanneeksi laatikollisen lankaakin. Eipä ainakaan tekeminen lopu! :) Eikä puhuta mitään niistä jo varastossa olevista langoista... Tuntuu vähän hassulta laittaa valokuvia joululahjoista tässä vaiheessa vuotta, mutta tässä tulevat:
Virkkasin tytöille neljä muffinia Novita Tenneseen lopuista leikkeihin (ohje). Yhdelle tuli painoa 16 g. Täytteenä on vanua ja osat on yhdistetty neulalla. Koukku oli muistaakseni 3,5 saadakseni riittävän tiiviin pinnan. Minua houkutteli kovasti koristella päällinen helmillä, mutta jätin kuitenkin turvallisuus syistä pois.
Virkatut jäätelöt (ohje ravelryssa, ei saatavilla tällä hetkellä). Halusin jäätelöstä siromman kuin alkuperäisessä mallissa, joten sovelsin jonkin verran. Näitä on muuten kaksi, kummallekin lapselle omansa. Koukku oli 3,5, lanka Novitan Tennesee ja täyte on vanua. Painoa yhteensä 58 g.
Sisko sai lahjaksi perusvillatakin. Ohje on Novita syksy 2008 lehdestä ja lankana 7 veljestä, jota kului 700 g. Puikot olivat 4 mm. Tästä tuli kivanoloinen, rento takki. Neuloessa alkoi tehdä mieli samanlaista takkia itsellekin.
Äidille tein lahjaksi Shedir pipon, koska hän tykästyi kovasti malliin nähtyään piponi. Kuvan laatu on valitettavasti huono, otettiin kovassa kiiressä ja vasta jälkeenpäin huomasin linssissä sormenjälkiä. Lankana on Novitan Luxus Cloud ja sitä meni 62 g. Puikot olivat 3,5 mm ja apupuikkona käytin 3mm bambuista sormikaspuikkoa. Toimi hyvin!
Mummu sai hartioita lämmittämään Ene`s scarfin (Scarf Style kirjasta). Lankana Novitan Florica ja painoa tuli 200g. Puikot olivat 4 mm.
Käly toivoi oikein kirjavia ja värikkäitä sukkia. Tämä toivottavasti olivat sellaiset. Mallina on Cookie A:n Monkey Knittystä (ohje). Lankana Novita Nalle Colori ja painoa n. 120 g. Puikot 2,5 mm. Tämä oli mukava malli neuloa, sopii hyvin vaikka tv-neuleeksi.
Ystävä sai vaaleanpunaisen huivinsa seuraksi vielä pöllölapaset. Lankana on Novita Isoveli ja peukaloon tein 3 kierrosta enemmän kuin ohjeessa. Puikot olivat 4.5 ja 5 mm. Lankaa meni 73 g.
Viimeisenä paita miehelle, malli oma. Lankana Novita Mini (myyty joskus 10 vuotta sitten), painoa 643 g. Puikot 3,5 mm. Tästä ei ole tämän parempaa kuvaa, eikä tulekaan. Neule kun otti ja lörpähti pahemman kerran pesukoneessa. Olen aikaisemminkin neulonut samasta langasta, eikä vastaavaa ongelmaa ole ollut. Paita oli alun alkaen mitoitukseltaan reilu, mutta mutta... Tämä muutti isomman miehen paidaksi ja mä odottelen inspiraatiota tehdä uutta paitaa. Täytyy myöntää, että harmittaa. Tällä hetkellä puikoilla ovat kuitenkin viihtyneet erilaiset lasten neuleet, ja jonkinlainen sukkaputkikin on jatkunut. Niitä seuraavalla kerralla.
27.01.2010 - 21:54
Kai vielä tammikuussa näin voi toivotella? :) Tauko venyi aiottua pidemmälle, sillä pipotehtaan jälkeen sain alkaa pystyttämään sairastupaa. Nyt kun kuopus saadaan vielä kuntoon, niin saa sairastuvan vihdoin purkaa. Toivottavasti pian! Kylläpä olikin rankat kaksi kuukautta! Puikot ovat kuitenkin käyneet sitä suuremmalla tahdilla, vaikka en ole tänne asti ennättänytkään kertomaan. Ja Pipotehtaan jälkeenhän on aivan luonnollista hurahtaa kunnolla sukkiin.
Malli: Nancy Bushin Child`s First Sock In Shell Pattern kirjasta Knitting Vintage Socks Lanka: Gjestal Maija 105 g Puikot: 3 mm En yleensä välitä keltaisesta väristä, mutta nähtyäni mustaavillaa blogissa nämä (rav link), ajatus jäi kytemään. Lanka valinta ei tosin ole yhtä ylellinen, mutta mulle riittävä korvike. Sukkia oli kiva kutoa, mallikerran toiston oppi äkkiä, mutta tylsistymään ei kuitenkaan päässyt.
Seuraavaksi puikoille pääsivät jo kauan himoitsemani saapassukat, kun juuri oikean värinen vihreä sukkalanka löytyi.
Malli: Uptown Boot Socks kirjasta Favourite Socks Lanka: Vuorelman Veto 122 g Puikot: 3 mm Tämäkin malli oli mukava kutoa ja mallineuleesta johtuen sukat ovat tiiviit ja lämpöiset, mutta eivät kuitenkaan tönköt. Ja Vuorelman Vedosta tuli yksi suosikki sukkalangoista. Sitä oli kiva tehdä, laatuunsa nähden edullista (saa paikallisesta lankakaupasta!) ja ahkerasta käytöstä huolimatta sukat eivät ole nyppyyntyneet. Myös esikoinen sai jämälangoista sukat, kun ne sukkapuikot sattuivat olemaan sopivasti esillä.
Malli: Perussukka, 2 oik, 2 nurin resorilla ja vahvistetulla kantapäällä. Lanka: Novita Nalle ja Nalle Colori, 53 g. Puikot: 3mm Samalla lankavaraston kätköistä löytyi muutama muukin kerä, mitkä tahtoivat sukiksi.
Malli: Nancy Bushin Whitby kirjasta Knitting On The Road Lanka: Novita Nalle Colori, 73 g Puikot: 3mm Malli oli kiva kutoa ja istuu jalkaan hyvin. Ja koska Nalle Coloria jäi vielä, tein samasta kirjasta Conwy sukat.
Malli: Conwy Lanka: Novita Nalle Colori ja Novita Nalle, 102 g. Puikot: 3mm Näitä on tulossa jo toiset lisää (toimii hyvin matkaneuleena). Sukkia nähdään varmasti tässä blogissa jatkossakin enemmän. Havahduin huomaamaan tavallista kylmemmän talven myötä, että kirjahylly pursuaa sukkakirjoja ja toinen toistaan houkuttelevampia malleja. Toinen tosiasia on myös, että villasukkalaatikko näyttää aika tyhjältä. Jotain suutarinlapsista jne tuli mieleeni. :) Jottei ihan villasukiksi menisi koko postaus, on sukkien rinnalla syntynyt ystävälle lahjus pyöreiden vuosien kunniaksi.
Malli: Shetland Triangle kirjasta Wrap Style Lanka: Titan Wool kaksinkertaisena, 89 g Puikot: 4 mm Tähän malliin en tunnu kyllästyvän, jotenkin tuo lehtikuvio tuntuu miellyttävän silmää. Sain Titan Woolia pussillisen anopilta tuliaisiksi ja nähtyäni tämän vaaleanpunaisen vyyhdin tiesin heti kenen värinen se oli. Ja pienen pähkäilyn jälkeen tiesin myös sopivan mallin. Huivista tuli juuri sellainen kuin toivoinkin; kuin henkäys, mutta kuitenkin lämmin. Mallikertaa toistin huomattavasti enemmän alkuperäiseen huiviin verrattuna (en huomannut mitata siipiväliä), tarkoituksena oli käyttää vyyhti mahdollisimman tarkasti ja saada suuri huivi. Sain vihdoin valmiiksi myös villatakkini Tapion kaupasta saamastani lahjuslangasta (lankahamstraamiseni on varmaan jo selviö... :D)
Malli: Amelia Knittystä (Winter 2008) Lanka: Gedifra Cashmerino 512 g (väri on todella tummansininen, vaikka tässä näyttääkin mustalta) Puikot:: 4,5mm ja 5 mm Villatakki neulottiin alhaalta ylös kainaloihin asti, minkä jälkeen tehtiin hihat ja yhdistettiin kaarrokkeella. sopii hyvin saumojen ompelemista inhoavalle. Lisäksi mallissa ollut resori vyötäröllä, selässä ja kyljissä antaa mukavasti muotoa. Tätä takkia tulee varmasti käytettyä. ainoa iso miinus on langan sisältämä akryyli. Ainakin näin pakkasella sähköistyy kovasti. Tarkoitus oli lisätä tähän vielä Tampereen messuilta kotiutuneet ihanuudet ja joulun alla tehdyt hamstraukset, mutta eiköhän tästä tullut jo tarpeeksi pitkä postaus ilmankin. Seuraavalla kerralla vielä joululahjukset, ennen kuin on vanha vuosi saatu harteilta. ;)
|
Kirjoittaja
Tiinakka Kahden pienen tytön (-05 ja -08) äiti harrastaa käsitöitä ja kasvattaa lankavarastoa. Keskeneräiset
Langankulutus
2010 = 1203 g 2009 = 12033 g |
||